Otitko valokuvan? Tunnista kivet heti Rockby-sovelluksella
Avaa sovellusKuvaus
Meripihka on fossiilista puuhartsia, joka on kovettunut miljoonien vuosien aikana. Se ei ole mineraali tiukassa geologisessa mielessä, koska sillä ei ole kiteistä rakennetta eikä vakiintunutta kemiallista koostumusta. Se on amorfista ja orgaanista alkuperää. Meripihka on tunnettu kauniista väreistään, läpikuultavuudestaan ja usein sisältämistään muinaisista eliöiden jäänteistä, jotka ovat säilyneet poikkeuksellisen hyvin.
Kuinka tunnistaa
- Väri
- Yleisimmin keltainen, oranssi tai ruskea, mutta voi olla myös valkoinen, punainen, vihreä, sininen tai jopa musta. Väri riippuu alkuperäisestä puulajista, hapettumisasteesta ja epäpuhtauksista.
- Kiilto
- Hartsimainen, rasvainen tai vahamainen.
- Tekstuuri
- Sileä, joskus kuoppainen tai rosoinen. Tuntuu lämpimältä kosketettaessa.
- Kidemuoto
- Amorfinen, ei kiteistä rakennetta. Esiintyy epäsäännöllisinä möhkäleinä, kyhmyinä tai pisaroina.
- Lohkeavuus
- Ei lohkeavuutta. Murtuu simpukkamaisesti tai epätasaisesti.
- Geologinen ympäristö
- Löytyy yleensä sedimenttikivistä, kuten hiekkakivestä, savikivestä ja ligniitistä, usein merellisistä tai rannikkoalueiden kerrostumista, joihin hartsi on huuhtoutunut ja hautautunut.
Avaintiedot
- Kovuus: 2.0–2.5 (Mohsin asteikolla), erittäin pehmeä
- Ominaispaino: 1.05–1.10 g/cm³, hieman vettä raskaampaa, mutta kelluu suolavedessä
- Kidejärjestelmä: Amorfinen (ei kiteinen)
- Väri: Keltainen, oranssi, ruskea, punainen, vihreä, sininen, valkoinen, musta
- Kiilto: Hartsimainen, rasvainen, vahamainen
- Läpinäkyvyys: Läpinäkyvästä läpinäkymättömään
- Murtopinta: Simpukkamainen, epätasainen
- Lohkeavuus: Ei lohkeavuutta
- Koostumus: Pääasiassa hiili (C), vety (H) ja happi (O), sisältää myös pieniä määriä rikkiä (S). Kemiallinen kaava on vaihteleva, mutta usein esitetään muodossa C10H16O tai C40H64O4 (succinite).
Pikatarkistus
- Väri: Keltainen, oranssi, ruskea (yleisin)
- Kiilto: Hartsimainen, rasvainen
- Viiru: Valkoinen (ei jätä selvää viirua, koska on liian pehmeä)
Fysikaaliset ominaisuudet
- Kideasu: Amorfinen, epäsäännölliset möhkäleet, pisarat, kyhmyt
- Lohkeavuustyyppi: Ei lohkeavuutta
- Murtopintatyyppi: Simpukkamainen tai epätasainen
- Sitkeys: Hauraus
- Kiiltotyyppi: Hartsimainen, rasvainen
Muodostuminen
Meripihka muodostuu, kun tietyntyyppisten puiden (erityisesti havupuiden, kuten Pinus succinifera -sukupuuttoon kuolleen männyn) tuottama hartsi hautautuu sedimentteihin ja kovettuu miljoonien vuosien aikana polymerisaation ja hapettumisen seurauksena. Tämä prosessi muuttaa hartsin kopalista (nuorempi, vähemmän kovettunut hartsi) lopulta meripihkaksi. Muodostuminen vaatii hapettoman ympäristön ja riittävän paineen ja lämpötilan.
Käyttö
Meripihkaa on käytetty koruissa, koriste-esineissä, lääketieteessä (perinteisesti), hajusteissa ja tieteellisenä tutkimusmateriaalina (erityisesti sen sisältämien inkluusioiden, kuten hyönteisten ja kasvinosien, vuoksi).
Ikäjakauma
Pääasiassa liitukaudelta (n. 145–66 miljoonaa vuotta sitten) ja paleogeenikaudelta (n. 66–23 miljoonaa vuotta sitten), erityisesti eoseenikaudelta (n. 56–34 miljoonaa vuotta sitten).
Mistä löytää
Itämeren alue (erityisesti Kaliningradin alue, Venäjä; Puola; Liettua)
Maailman suurin meripihkan lähde, tunnettu 'Itämeren meripihkana' (succinite). Peräisin eoseenikauden Pinus succinifera -puista.
Dominikaaninen tasavalta
Tunnettu läpinäkyvästä meripihkasta, joka sisältää runsaasti hyvin säilyneitä hyönteisiä ja muita inkluusioita. Peräisin mioseenikauden Hymenaea protera -puista.
Meksiko (Chiapas)
Löytyy mioseenikauden kerrostumista, usein punertavan sävyistä ja sisältää inkluusioita.
Myanmar (Burma)
Tunnettu 'Burmiittina', peräisin liitukaudelta ja sisältää usein erittäin vanhoja ja harvinaisia inkluusioita.
Kanada (Alberta, Manitoba)
Löytyy liitukauden kerrostumista, usein tummempaa ja sisältää kasvinosia.
Löytämisvinkit
Rantojen tutkiminen
Itämeren alueella meripihkaa voi löytää myrskyjen jälkeen rannoilta, erityisesti syksyllä ja talvella. Se on kevyempää kuin useimmat kivet ja kelluu suolavedessä.
Sedimenttikerrostumat
Meripihkaa etsitään kaivoksista tai avolouhoksista, joissa on meripihkaa sisältäviä sedimenttikerrostumia. Tämä vaatii geologista tuntemusta ja usein kaivulaitteita.
UV-valo
Monet meripihkat fluoresoivat sinisen tai vihreän sävyissä UV-valossa, mikä voi auttaa sen tunnistamisessa pimeässä tai hämärässä.
Kelluvuus suolavedessä
Aito meripihka kelluu kyllästetyssä suolaliuoksessa (noin 10 teelusikallista suolaa lasilliseen vettä), kun taas useimmat muovijäljitelmät uppoavat.
Kuumaneulatesti
Kuumalla neulalla kosketettaessa aito meripihka tuottaa miellyttävän, pihkaisen tuoksun, kun taas muovi haisee kemikaaleilta. Tämä testi vahingoittaa näytettä.
Samankaltaiset kivet
Kopaali
Subfossiilinen hartsi
Tunnetaan myös nimellä: Nuori meripihka
Kauri-hartsi
Agathis australis -hartsi
Tunnetaan myös nimellä: Uuden-Seelannin kopaali
Lasimassa
Lasi
Tunnetaan myös nimellä: Tekomeripihka
Muovi
Polymeeri
Tunnetaan myös nimellä: Tekomeripihka
Tieteellinen luokitus
- Mineraaliluokka
- Ei mineraali, vaan orgaaninen jalokivi
- Ryhmä
- Fossiiliset hartsit
- Kidejärjestelmä
- Amorfinen
- Kemiallinen kaava
- Vaihteleva, esim. C10H16O tai C40H64O4 (succinite)
- Koostumus
- Hiili, vety, happi, pieniä määriä rikki
Tutustu kiveen Meripihka
Tunnista kiviä missä tahansa
Ilmainen iOS:lle, Androidille ja verkkoon. Tunnistus valokuvasta, täysi tietokanta ja oma kokoelmasi.